Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä työnantajansa kanssa tekemänsä vuorottelusopimuksen mukaisesti vapautuu määräajaksi työnteosta. Vuorotteluvapaan ajaksi työnantaja sitoutuu palkkaamaan työttömänä työnhakijana olevan henkilön.
Palvelun toteutustapa
Taloudellinen tuki,
Muu palvelu
Kohderyhmä
Avoimille työmarkkinoille suuntaava,
Työllistymistä edistävät taloudelliset tuet,
Palvelut työnantajalle
Palvelun kieli
suomi
,
englanti
Maksullisuus
Ei maksua
Kohderyhmä
Vuorotteluvapaalle voi jäädä henkilö, jonka työhistoria on riittävän pitkä (20 v.) ja joka on ollut välittömästi ennen vuorotteluvapaan alkamista saman työnantajan palveluksessa yhtäjaksoisesti vähintään 13 kuukautta. Vuorotteluvapaan kohderyhmään eivät kuulu yrittäjät. Palvelu ei varsinaisesti ole ikäsidonnainen, mutta työhistoriaa tulee olla vähintään 20 vuotta ja vuorotteluvapaa on aloitettava vähintään kolme vuotta ennen työntekijän eläkelain mukaisen vanhuuseläkkeen alaikärajan täyttymistä (ei koske ennen vuotta 1957 syntyneitä).
Osallistujan kotikunta
Kotikunnalla ei merkitystä
Ikäryhmät
Kaikille työikäisille
Osallistuminen
Vuorotteluvapaajärjestelmä on lakkautettu 1.8.2024 alkaen. Vuorotteluvapaan on voinut aloittaa viimeistään 31.7.2024. Tämä tarkoittaa, että vuorottelusopimus on tullut toimittaa työ- ja elinkeinotoimistolle ja vuorotteluvapaan sijaisen työsopimuksen alkamispäivä on ollut viimeistään 31.7.2024.
Tarkista työhistoriasi riittävyys (20 v.) vuorottelukorvauksen maksajalta eli työttömyyskassalta tai Kelalta.
Tee vuorottelusopimus työnantajasi kanssa ja sovi kuka sopimuksen toimittaa TE-toimistoon (sopimuksen tulee olla toimitettu ennen vuorotteluvapaan alkamista).
Toimita työnantajaltasi (esim. palkkatoimistosta) saatu erillinen selvitys palkattomista poissaoloista, jos niitä on ollut, vapaata edeltäviltä 13 kk:lta. Tähän 13 kuukauden ajanjaksoon voi sisältyä enintään 30 kalenteripäivää palkatonta poissaoloa, joita voivat olla esimerkiksi äitiys- ja isyysvapaa, hoitovapaa, opintovapaa, lomautus.
TE-toimisto ei myönnä vuorotteluvapaata, eikä anna siitä päätöstä, vaan antaa työvoimapoliittisen lausunnon vuorottelukorvauksen maksajalle (työttömyyskassa tai Kela). TE-toimisto tutkii edellytysten täyttymisen niin vuorottelijan kuin sijaisen osalta. Tätä varten TE-toimisto tarvitsee vuorottelusopimuksen, sijaisen työsopimuksesta kopion ja tarvittaessa erillisen selvityksen vuorotteluvapaalle lähtevän palkattomista poissaoloista ja mahdollisesta yritystoiminnasta.
Edellytysten täytyttyä TE-toimisto toimittaa työttömyyskassalle tai Kelalle lausunnon vuorottelijan oikeudesta vuorottelukorvaukseen. Lausunto annetaan lähempänä vuorotteluvapaan alkamisajankohtaa, koska sijaisen on oltava vuorotteluvapaalain mukaisesti työtön työnhakija kuntakokeilussa/TE-toimistossa välittömästi ennen sijaisuuden alkamista. Työttömyyskassa tai Kela antaa lopullisen päätöksen vuorottelukorvauksesta vuorottelijalle. Maksajan päätökseen on valitusoikeus.
Osallistumisen edellytykset:
Vapaalle lähtijänä sinulla on oltava EU-/ETA-maissa ansaittua työhistoriaa vähintään 20 vuotta. Vuorotteluvapaata hakevan henkilön tulee olla ollut välittömästi ennen vuorotteluvapaan alkamista saman työnantajan palveluksessa yhtäjaksoisesti vähintään 13 kuukautta. Tähän ajanjaksoon voi sisältyä yhteensä enintään 30 päivää palkatonta poissaoloa.
Vapaan pitää kestää vähintään 100 päivää ja vapaalla voi olla enintään 180 päivää.
Vapaata ei voi jaksottaa, ainoastaan pidentää enimmäisaikaan asti (180 päivää).
Vuorotteluvapaa on aloitettava vähintään kolme vuotta ennen työntekijän eläkelain mukaisen vanhuuseläkkeen alaikärajan täyttymistä (ei koske ennen vuotta 1957 syntyneitä).
TE-toimisto tarvitsee vuorottelusopimuksen, kopion sijaisen työsopimuksesta ja tarvittaessa erillisen selvityksen vuorotteluvapaalle lähtevän palkattomista poissaoloista ja mahdollisesta yritystoiminnasta.
Edellytysten täytyttyä TE-toimisto toimittaa työttömyyskassalle tai Kelalle lausunnon vuorottelijan oikeudesta vuorottelukorvaukseen. Lausunto annetaan lähempänä vuorotteluvapaan alkamisajankohtaa, koska sijaisen on oltava vuorotteluvapaalain mukaisesti työtön työnhakija kuntakokeilussa/ TE-toimistossa välittömästi ennen sijaisuuden alkamista.
Osallistumisen hyödyt:
Vuorotteluvapaa voi parantaa esimerkiksi työssäjaksamisen tai -jatkamisen edellytyksiä. Vuorotteluvapaalle jäävänä voit käyttää ajan miten haluat.
Toteutustapa
Toteutustapa
Vuorotteluvapaalle jäävänä voit käyttää vapaan haluamallasi tavalla.